Ensimmäinen hissikuilu Kivisydämeen


Kivisydämeen johtavien hissikuilujen louhinta on käynnissä. Höyry nousee parhaillaan Kauppakeskus Valkean tontilla, sillä Valkean hissikuilu on ensimmäinen Kivisydämeen läpipuhkaistu kohde. Valkeasta Kivisydämeen vievän kuilun syvyys on noin 20 metriä.

Kivisydämen louhoksella työskentelevä Lemminkäisen projekti-insinööri Jarkko Meriläinen tietää, missä keskustan alaisessa louhintahankkeessa mennään:
-Kesällä 2012 aloitetun pysäköintilaitoksen osalta työ on jo pitkällä. Kivisydäntä varten kalliota on louhittu jo yli 260 000 kiintokuutiota, noin 90% kaikesta  louhittavasta maa-aineksesta.

Pysäköintitilojen käytävien alkaessa valmistua Kivisydämessä jatketaan käytävien alle tulevien huoltotilojen sekä useassa pisteessä keskustan alueella sijaitsevien hissikuilujen louhintaa.

-Hissikuilut louhitaan alhaalta Kivisydämestä käsin aina osio kerrallaan pikkuhiljaa maanpintaa lähestyen. Räjäytystöitä ennakoi tarkka suunnittelu- ja varmistusvaihe, jotta kuilua varten lohkaistut osat saadaan lohkeamaan suunnitelmien mukaan. Valkeaan johtavassa kuilussa on tehty räjäytyksiä noin kerran päivässä. Räjäytysten jälkeen irronnut kiviaines on kasattu ja kuljetettu ulos kallioluolasta Oritkariin, Meriläinen kertoo.
Räjäytyksessä syntyvä kiviaines, louhe, toimitetaan Oritkariin satamaan hyötykäyttöön. Louhe käytetään maa-aineksena satama-alueella.

Valkean osuus on noin 10% Kivisydämen kustannuksista


-Kivisydän on kokonaisuutena mielenkiintoinen hanke. Louhintatyö on monella tapaa asioiden yhteensovittamista, ja esimerkiksi Valkean hissikuilun louhinta on edellyttänyt hyvää yhteispeliä niin kauppakeskuksen työmaan, Kivisydämen kuin lähiympäristön keskustan toimijoiden kanssa.

Valkean hissikuilu sijaitsee Isokadun puoleisessa päässä korttelia. Työmaalla työskennellään nyt hissikuilun maanpäällisten rakenteiden valmistelutöissä.
Tontille puhkaistaan myöhemmässä vaiheessa myös toinen kuilu huoltohissejä varten. Kivisydämen kustannusten lisäksi Valkea vastaa kalliotiloihin sijoittuvien huoltotilojen rakennuskustannuksista.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Twitter #ValkeaOulu

Pinterest