Kesäkadun käytöstä sopimus

Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina ovat sopineet Kauppakeskus Valkean yhteyteen tulevan, erilliset Galleria ja Kauppuri –korttelit yhdistävän, katetun kesäkadun käyttöperiaatteista.

Uusia palveluja

Kesäkadusta on osapuolten yhteisenä tavoitteena tarkoitus kehittää uudenlainen, viihtyisä ja toiminnallisesti elävä tila. Kesäkatu palvelee säällä kuin säällä niin oululaisia kuin Oulussa viipyviä vapaa-ajan ja työmatkustajia. Kesäkatu yhdistää kaksi aiemmin erillistä korttelia, toimien sekä kauppakeskuksen palvelujen sisäänkäyntinä ja erilaisten tapahtumien näyttämönä että läpikuljettavana tilana.

Kivisydämestä Valkeaan

Ydinkeskustan rakentamishankkeet tukevat toisiaan. Päätös Kivisydämestä mahdollisti päätökset maanpäällisistä investoinneista, myös Kauppakeskus Valkean. Rakentaminen on yhteistyötä; Kivisydän ja Valkea yhdistyvät henkilöhissien sekä ilmanvaihdon ja varapoistumisteiden myötä. Kivisydämestä on suora yhteys Valkean aulatiloihin ja sen myötä monipuolisiin palveluihin.

Tapahtumien näyttämö
Kesäkadulla tullaan järjestämään erilaisia tapahtumia sekä kauppakeskuksen että muiden toimijoiden aloitteesta. Tapahtumaluvat muiden toimijoiden harraste- ja kulttuuritapahtumiin myöntää kaupunki. Katu voidaan rajoitetusti sulkea tapahtuma-ajaksi yhdyskuntalautakunnan erillisellä päätöksellä. Tapahtumat lisäävät osaltaan keskustassa viihtymistä.

Läpikuljettava katutila
Katettu kesäkatu on tarkoitettu jalankulkukäyttöön. Moottoriajoneuvolla ajo, pyöräily ja pyörien pysäköinti eivät ole sallittuja. Pyörän taluttaminen tilan läpi on sallittu. Kaupunki järjestää pyöräparkkeja kesäkadun välittömään läheisyyteen. Kesäkadun kulkuväylä on esteettömästi näkövammaisten ja liikuntaesteisten käytettävissä ja toimii tarvittaessa pelastusreittinä. Kesäkadulle järjestetään valvontaa. Kesäkatuosuudelle järjestetään valvontaa. Kaupungin ja kauppakeskuksen yhteisenä tavoitteena on kesäkadun viihtyisyys ympäri vuorokauden.




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Twitter #ValkeaOulu

Pinterest