Keskustan katutyöt jatkuvat syksyyn

Kauppakeskus Valkeaa ympäröivät katutyöt Isokadulla ja Kauppurienkadulla toteutetaan vaiheittain. Katutöitä tekee Oulun kaupungin tekninen liikelaitos. Rakentaminen jatkuu kesän yli syksyyn.

Oulun kaupungin katurakentajilla on edessään vilkas kesä. Työmaita on eri puolella keskustaa, muun muassa Otto Karhin puistossa, Torinrannassa, Isokadulla sekä Hallituskadulla. Suurimmat muutokset tehdään Isokadulla, joka muuttuu kävelykaduksi ja osittain katetuksi Kauppakeskus Valkean kohdalta. Myös Kauppurienkatu muuttuu osin kävelykaduksi välillä Isokatu-Uusikatu. Ajoyhteys Autosaareen säilyy ennallaan.

– Kävelykatujen ulkonäkö tulee olemaan uusitun Rotuaarin mukainen, ja kaduille tulee sulanapitojärjestelmä. Alueelle sijoitetaan myös erilaisia elävöittäviä toimintoja, kuten jäätelökioski ja esiintymiskoroke, Oulun teknisen liikelaitoksen maarakennuspalveluiden päällikkö Esa Partanen kertoo. Isokadulle siirretään myös taiteilija Sanna Koiviston tiernapoikapatsas, jonka paikka on tällä hetkellä Oulun Stockmannin vieressä Rotuaarilla.

Vuorotyötä aamusta iltaan  


Katurakentaminen työllistää keskustassa noin 20 työntekijää. Oulun teknisen liikelaitoksen maarakennuspalveluissa työskentelee katutyöntekijöiden lisäksi muun muassa kivimiehiä, mittamiehiä ja kirvesmiehiä.

– Työntekijät työskentelevät kahdessa vuorossa aamukuudesta iltakymmeneen asti. Työstä aiheutuvat haitat pyritään kuitenkin minimoimaan, jotta keskusta pysyisi mahdollisimman helppokulkuisena, Partanen lupaa.

Kulkua helpotetaan muun muassa liikenteenohjauksella sekä jalankulkijoille osoitetuilla kulkuteillä. Rakentamisen eri vaiheista pyritään myös tiedottamaan mahdollisimman kattavasti.






0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Twitter #ValkeaOulu

Pinterest