Keskustan kehittäminen käynnistyi kaupungin aloitteesta jo vuonna 2001

Vuonna 2001 laadittiin Oulun keskustan maankäytön ja liikenteen tavoitesuunnitelma (MALI2020), jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi. Suunnitelma laadittiin yhteistyössä Keskustan kehittämisen neuvottelukunnan kanssa. Mukana oli ydinkeskustan asukasyhdistyksen, liikennöitsijöiden, liikekiinteistöjen omistajien ja Oulun Liikekeskus ry:n edustajia. Valmistelun aikana järjestettiin seminaareja ja oululaisten mielipiteitä keskustan kehittämisestä kartoitettiin laajalla asukaskyselyllä.








Suunnitelmalla haluttiin luoda edellytykset Oulun keskustan vetovoimaisuudelle ja kilpailukyvylle. Yhteiseksi keskustan kehittämisen tavoitteeksi asetettiin ”Walcyng Oulu” (walking and cycling Oulu). Termi kuvaa katu- ja kaupunkielämää, kulttuuria ja liikennemuotoja. Kaupunki halusi käynnistää keskustan kehittämisen ja pyysi kiinteistönomistajia (yhtenä Osuuskauppa Arina) mukaan.

Keskustan kehittäminen käynnistyi Arinan osalta hotellin laajennuksella 


Vuonna 2001 linjatuista kehittämistoimenpiteistä ensimmäisten joukossa haluttiin toteuttaa maanalainen pysäköintiratkaisu, koska sen katsottiin luovan edellytyksiä kävelykeskustan laajentamiselle Isokadulle ja Pakkahuoneenkadulle sekä Torikadun muuttamiselle joukkoliikennekaduksi. Arina käynnisty osaltaan ensimmäisenä Sokos Hotel Arinan laajennuksen ja aloitti sen jälkeen kauppakeskushankkeen valmistelun. Kauppakeskus Valkea on Arinan lähes 100-vuotisen historian suurin investointi









Kuva tavoitesuunnitelmasta (MALI 2020) - ydinkeskustan kaupallinen visio


Kauppakeskus Valkea ja katettu julkinen kävelykatuosuus ovat tavoitesuunnitelmaa tukevia


Oulun merellinen sijainti ja vuodenajoittain vaihtelevat olosuhteet ovat oululaisia vahvuuksia. Tavoitteena on elävä kaupunki kaikkina vuodenaikoina. Tavoitesuunnitelmassa on linjattu, että kaupunkiympäristössä tulee kehittää julkista katutilaa toimivana sosiaalisena ympäristönä.

Kauppakeskus Valkean kävelykatuosuuden kattaminen ja ympärivuorokautinen läpikulku ovat herättäneet laajasti keskustelua. Kävelykatualueet ovat julkista tilaa, joiden käytöstä päättää kaupunki. Isokadun muuttaminen kävelykaduksi Saaristokadun ja Pakkahuoneenkadun välillä linjattiin kaupungin toimesta jo tavoitesuunnitelmassa vuonna 2001.

Kauppakeskus Valkea lisää osaltaan Oulun ydinkeskustan vetovoimaa: Galleria ja Kauppuri -kortteleiden sekä niiden välisen kävelykatuosuuden muodostama lähes 20 000 neliön kokonaisuus tuo keskustaan uusia vetovoimaisia palveluja ja runsaasti viihtyisää ympärivuotista oleskelutilaa kaupunkilaisille.

Valkea on tarkoitus toteuttaa Oulun kaupungin ja kaupunkilaisten tahtotilan mukaisesti. Osuuskauppa huomioi toteutuksessa rakennuttajana niin rakennustekniset kuin arkkitehtuurin osalta käytännölliset, esteettiset, sekä keskustan elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä lisäävät ratkaisut.

Palvelut, liikennejärjestelyt ja asumisen tavoitteet suunnitellaan kortteleissa kokonaisuutena siten, että ne lisäävät Oulun keskustan vetovoimaa paikkana elää, liikkua, asua, harrastaa ja yrittää.

Lisätietoa:
Osuuskauppa Arina, toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio, veli-matti.puutio@sok.fi, p. 050 539 8807.
Osuuskauppa Arina, markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen, pasi.ruuskanen@sok.fi, p. 050 430 1747.
Linkki:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Twitter #ValkeaOulu

Pinterest